Rakastan matkailua. Olen niin useaan otteeseen löytänyt halpoja matkoja netistä, että oikein päätä huimaa. Muutama päivä sitten palasin Milanosta ja jo nyt ovat äkkilähdöt kiikarissa. Olen tutustunut tarjontaan, ja tullut siihen lopputulokseen, että seuraava kohteeni voisi olla kuvankaunis Thaimaa, johon äkkilähtöjä tosin on tähän aikaan vuodesta hieman vähemmän. Nyt tehtäväni olisikin valita, haluanko lähteä uudelle matkalle heti vai jaksanko odottaa joulukuuhun tai tammikuuhun, jolloin myös muutama äkkilähtö saattaisi tuohon unelmien paratiisimaahan löytyä.
Toinen vaihtoehto, jota olen pohtinut jo pidempään, on reilaaminen ja reppureissaaminen. Oikeastaan jo vuosia olen pohtinut reilaamista Euroopassa, mutta viime aikoina mieleni on halunnut enemmän kohti Aasiaa. Oikeastaan tyttöystäväni tiivisti tämän loistavasti todetessaan, että Euroopassa reilaat pari kuukautta parilla tonnilla, mutta jo kolmen tonnin suuruisella summalla voit viettää useamman kuukauden Aasiassakin. Äkkilähdön sijaan siis kannattaisi etsiä joku edullinen lento ja suunnata aluksi esimerkiksi Kambodzaan, Nepaliin tai johonkin vastaavaan kohteeseen, joka on hieman lähempänä kuin kaukausimmat Aasian kohteet. Tästä voisi hyvin sitten erilaisilla kulkuneuvoilla, kuten junalla, lentokoneilla ja veneillä edetä pikkuhiljaa pitkin mielenkiintoisia loma- ja reissukohteita kohti Thaimaan rannikkoalueita. Thaimaassa haluaisin viettää muutaman viikon ensin Krabilla ja sitten suunnata Koh Lanta -nimiselle saarelle. En sen enempää tunne Thaimaan saaristoa, mutta olen kuullut noista hieman vähemmän suosituista lomakohteista vain hyvää. Pattaya ja muut vastaavat “bilekohteet” eivät ole allekirjoittanutta koskaan kiinnostaneet yhtä paljon kuin seesteiset ja idylliset pienkohteet.
Matkalla voisin hyvin sukeltaa useampaan otteeseen ja käydä myös snorklaamassa. Molemmat lajit nyt hieman maksaisivat lisää, mutta ei haittaa. Ollessamme toukokuussa matkallamme Egyptin El Gounassa ihastuin Punaisenmeren vedenalaiseen maailmaan ja en ole sen jälkeen saanut mielestäni ihanaa koralliriuttojen maisemaa värikkäine kaloineen.
Ongelmana tosin on, että Aasiaan ei oikeastaan saa mistään kunnollisia lentoja. Kaikki halvat lennot tuntuvat suuntautuvan vain Eurooppaan. Aasiaan matkaa kun on paljon enemmän. Jos jollakulla on neuvoja tai vinkkejä halpojen lentojen löytämiseksi, otan niitä todella mielelläni vastaan.
Tällä hetkellä rajoittavana tekijänä ovat opiskelut ja raha. Töitä pitäisi talven aikana tehdä runsaasti, jotta saisin tuon kolmisen tuhatta euroa kasaan ja voisin edes harkita reilaamista. Toisaalta Aasiassa tuskin kannattaa reilata silloin kuin Suomessa on kesä. Voisin siis oikeastaan tehdä töitä ensin koko talven ja sitten vielä hankkia rahakkaan kesätyön, jonka tuomilla ansioilla voisin viettää syksyn 2012 kokonaan matkailun parissa. Uskoakseni, tämä vaatii tarkempaa suunnittelua ja rahojen laskemista.
Jos innostuit itsekin matkailusta, voit etsiä lisää halpoja matkoja ja etsiä hyviä äkkilähtöjä osoitteessa www.halpojamatkoja.com.Sivustolla kerron paljon myös omista matkoistani ja annan informaatiota maailman suosituimmista matkakohteista.